Meidän ihmiset luottavat UniqAireihin, koska niistä on todella apua

Uutisarkisto

2022

Kun työntekijät ovat saaneet työtiloihinsa UniqAirin, he ovat halunneet ottaa sen mukaansa myös muuttaessaan toimitiloihin, joissa tutkimusten mukaan kaikki on kunnossa.

Danske Bankin valtakunnallinen päätyösuojeluvaltuutettu Seija Gustafsson kertoo, että hän tutustui ensimmäisen kerran UniqAiriin vuonna 2016.

”Olen ollut pankissa erilaisissa työtehtävissä vuodesta 1990. Meillä oli jo tuolloin 90-luvulla säännöllisesti kokoontuva sisäilmatyöryhmä”, Seija aloittaa.

”Ihmiset ajattelivat ennen, ettei sisäilmanpuhdistimista ole hyötyä, mutta esimerkiksi kuluneen vuoden aikana keskustelun taso mediassa ja työyhteisössämme on noussut. Nyt meidän ihmiset luottavat UniqAireihin, koska niistä on todella apua. Kun työntekijät ovat saaneet työtiloihinsa UniqAirin, he ovat halunneet ottaa sen mukaansa myös muuttaessaan toimitiloihin, joissa tutkimusten mukaan kaikki on kunnossa.”

Apua sisäilmaoireisiin

”Eräässä toimipisteessämme on ilmennyt mikrobiongelma. Jotkut ihmiset alkoivat oirehtia. Osalla ilmeni ympäristöherkkyys”, Seija kertoo. Duodecimin mukaan ympäristöherkkyyden yleisiä oireiden aiheuttajia ovat hajut ja kemikaalit.

UniqAirista saatiin apua henkilökunnan oireisiin, koska se puhdistaa sisäilmasta vaaralliset oireiden aiheuttajat, kuten hajut, pölyt, mikrobit, bakteerit, virukset ja allergeenit.

Seija kiittää toimipisteen ongelmien paikallistamisesta valppaan henkilökunnan lisäksi ulkopuolisia asiantuntijoita.

”Meillä on ollut apuna Suomen paras mikrobitutkija, joka on tehnyt meille tarvittavia tutkimuksia ja korjaussuosituksia. Näiden tutkimusten myötä ongelmat ovat nyt tiedossa ja hallinnassa.”

Danske Bank noudattaa tarkkaa yritysvastuu-ohjelmaa. Työn mielekkyyden ja haasteellisuuden lisäksi henkilöstön työkyvyn ja työhyvinvoinnin edistämiseen kiinnitetään huomiota.

Henkilöstön terveyttä seurataan terveystarkastuksilla ja työhyvinvointia henkilöstökyselyillä. Joka esimiehellä on vastuu toimivien työolosuhteiden ja edellytysten luomisesta, sekä kehitettävien asioiden eteenpäin viemisestä ja seurannasta.

Seija kiittää työnantajansa aktiivista otetta sisäilma-asioiden ja työhyvinvoinnin edistämiseen. ”Meillä on linjaus, että UniqAir hankitaan heti, jos on tarve.”

Kun Seijalta kysytään, mitä mieltä Danske Bankin henkilöstö on UniqAireista, Seija kiteyttää kiitokset kolmeen sanaan. ”Tehokas. Auttava. Ensiapu. Sitä UniqAir todella on.”

Danske Bank on vastuullinen työnantaja

Vuonna 1871 perustettu, 15 maassa toimiva Danske Bank palvelee Suomessa lähes miljoonaa henkilöasiakasta ja 90 000 yritys- ja yhteisöasiakasta. Danske Bankissa työskentelee yli 1800 pankkialan ammattilaista erilaisissa asiantuntijatehtävissä sijoitustoiminnasta päivittäisten pankkiasioiden hoitoon.

Danske Bankin tiloissa ympäri Suomen on käytössä kymmenittäin UniqAir-ilmanpuhdistimia luomassa puhtainta sisäilmaa työntekijöiden ja asiakkaiden hyväksi.

Lue myös nämä

UniqAir -ilmanpuhdistimet - artikkelit

Hiilijalanjälkemme laskeminen antoi mielenkiintoista ajateltavaa

Lue lisää
UniqAir -ilmanpuhdistimet - artikkelit

Hyvä ilmanpuhdistin testikäyttöön! Näin otat UniqAir Pron kokeiluun 2 viikoksi yritykseesi

Lue lisää

Kotiin, toimistolle tai suurempiin tiloihin

Uniq-ilmanpuhdistin - musta lasi - UniqAir

Uniq 2-ilmanpuhdistin

899 €alk. 32,31 €/kksis. alv 24 %
Katso tuote
UniqAir PRO

UniqAir PRO

Katso tuote