

Puhdas ja terveellinen sisäilma on kaikkien etu. Se pitää meidät terveenä, auttaa jaksamaan jokapäiväisissä askareissa ja pitää työpaikat sekä kodit ihanan raikkaina. Kaikista tehokkaimmin ilman puhdistus onnistuu laadukkaalla ilmanpuhdistimella – sähkön hinnan hipoessa pilviä on kuitenkin entistä tärkeämpää olla tarkkaavainen ilmanpuhdistimien sähkönkulutuksen kanssa.
Puulämmitys on tulevana talvena monessa kodissa taloudellisesti tehokkain ja mielekkäin lämmitysmuoto. Vaikka nyrkkisääntö on polttaa takassa vuoden verran kuivattua puuta, klapin saatavuus voi olla paikoittain hankalaa ja ainakin kallista. Tällaisissa tilanteissa moni saattaa turvautua hakemaan polttopuita kesämökiltä tai lähtemään itse kaatohommiin.
Jos puu ei ole päässyt kuivumaan, siinä piilee kuitenkin terveysriski. Märkänä palava puu vapauttaa terveydelle vaarallisia pienhiukkasia, jolloin takka saattaa kyllä lämmittää, mutta teet samalla terveydellesi hallaa. Tuvan tai olohuoneen ilman puhtaudesta on siis huolehdittava, jottet päädy rahaa säästäessäsi pilaamaan huoneilmaa turhaan.
UniqAirin ilmanpuhdistimien lyömättömän huuhtelukyvyn ja kolmivaiheisen suodatusteknologian ansiosta huoneilma pysyy puhtaana energiatehokkaasti ja turvallisesti. Tutustu alla tarkemmin siihen, kuinka edullista huoneilman puhtaanapito UniqAirin puhdistimilla on.
UniqAir Uniq on koteihin ja pieniin toimitiloihin suunniteltu ilmanpuhdistin. Tyypillisesti takka tai muu tulisija sijaitsee olohuoneessa, jolloin myös -ilmanpuhdistin tulee sijoittaa sinne. Kun ilmanpuhdistin on sijoiteltu tilaan oikein, jopa 60m2 tilan huoneilma pysyy puhtaana lähes kaikista puun poltosta syntyvistä epäpuhtauksista.
Ajatellaan, että tulevan talven kovimmilla paukkupakkasilla lämmität takkaa kolme tuntia illassa. Puun polttamista ei kannata viedä liiallisuuksiin – kaksi pesällistä hyvälaatuista ja kuivaa puuta palaa jo 1,5–2 tunnissa. Jos käytät Uniq-ilmanpuhdistinta sen maksimiteholla (85W), kuluu energiaa seuraavasti.
85 W = 0,085 kW = 3 h = 0,255 kWh (UniqAir Uniqin kokonaiskulutus 3 tunnin aikana)
Sähkön hinnan ollessa 22,6 snt/kWh (tarkastettu 15.11.) huoneilman puhtaanapito maksaa vain 0,255 kWh * 22,6 snt/kWh = 5,76 ≈ 5,8 senttiä illassa. Jos laitat takkaan tulen vaikka joka päivä, kuukaudessa energiaa kuluu vain 1,73 € edestä. Vertauksena tavallisen sähkösaunan lämmittäminen maksaa varovaisenkin arvion mukaan noin 2 euroa.
Onko sinulla suurempi ja pohjaratkaisultaan avara mökki tai vaikkapa tunnelmallinen juhlatila, josta löytyy myös takka? Jos puhdistettavan tilan pinta-ala ylittää 60 m2, voit hankkia toisen UniqAir Uniq -ilmanpuhdistimen, jolloin puhdistuva pinta-ala kaksinkertaistuu. Suuriin tiloihin erinomainen ratkaisu on UniqAir Pro, joka on yhtä energiatehokas kuin pienempikokoinen Uniq, mutta puhdistaa tunnissa jopa 330 m3 huoneilmaa!
Jos olohuoneessasi loimuaa tunnelmallinen takka, on tietysti kannattavaa varmistua huoneilman puhtaudesta premium-tason ilmanpuhdistimella.
Ajatellaan vertailun vuoksi, että olohuoneessasi on ilmalämpöpumppu, jonka teho on 3 kW ja lämmität sillä huoneilmaa talvella neljä kuukautta. Tällä ajatusmallilla ilmalämpöpumppu tuottaa lämmitysenergiaa 8 640 kWh, joka tekee nykyisen sähkön hinnalla 1 953 € koko talven ajalta.
Jos kodistasi löytyy uudenlainen, 75 % varaava takka tai leivinuuni, tarvitset saman lämpöenergian tuottamiseksi noin 11 kuutiota kuivaa koivuklapia. Nykyisillä hinnoilla talven varasto kustantaa 1 172 €. Tietysti pääset vielä halvemmalla, jos polttopuuta löytyy jo varastosta tai saat sitä esimerkiksi omasta metsästäsi.
Lisäksi kannattaa hankkia turvallinen ja tehokas ilmanpuhdistin, joka on myös THL:n suositus. Jos poltat puuta kolme tuntia illassa saman neljän kuukauden ajan, UniqAirin ilmanpuhdistimella huoneilman puhtaanapidon käyttökustannuksiksi muodostuu 31 * 0,058 € ≈ 1,8 € * 4 ≈ 7,2 €.
Tiivistyksenä: ilmalämpöpumpulla olohuoneesi lämmitys maksaa 1 953 €. Tuottamalla saman lämmitystehon tunnelmallisella takkatulella ja puhdistamalla olkkarin ilman UniqAir Uniq:lla kokonaiskustannukset ovat: 1 172 € + 7,2 € = 1179,2 €.
Säästät ensimmäisenä talvena lämmityskuluissa 773,2 € ja pidät samalla huoneilmasi puhtaan raikkaana! Se tarkoittaa sitä, että ilmanpuhdistin maksaa itsensä takaisin jo ensimmäisenä talvena.
Siirry verkkokauppaan tästä ja hanki kotiisi kotimainen, turvallinen ja tehokas UniqAir Uniq -ilmanpuhdistin!
Kun tutkit erilaisia vaihtoehtoja ilmanpuhdistimelle, törmäät niiden tuotetiedoissa usein CADR-lukemaan. CADR on lyhenne sanoista Clean Air Delivery Rate, jolla tarkoitetaan ilmanpuhdistimen kykyä tuottaa puhdasta sisäilmaa. CADR on amerikkalaisen Association of Home Appliance Manufacturers -yhdistyksen lanseeraama kansainvälinen asteikko, jota voidaan pitää luotettavana viitteenä ilmanpuhdistimen tehokkuudesta.
On kuitenkin tärkeää muistaa, että CADR-arvon perusteella yksin ei voi vielä päätellä sitä, mikä ilmanpuhdistimista on paras. Kun valitset parasta ilmanpuhdistinta kotiisi, työpaikalle tai vaikka lomamökille, vertaile seuraavia asioita:
Jos vertailet ilmanpuhdistimia pelkästään CADR-luvun perusteella, et välttämättä saa kokonaiskuvaa niiden turvallisuudesta. Edullisempi ilmanpuhdistin saattaa tuottaa CADR-luvun valossa paljonkin sen suodattimien läpi kierrätettyä ilmaa, mutta esimerkiksi haitalliset kaasumolekyylit saattavat päästä suoraan suodattimen läpi. Valitse ilmanpuhdistin siis viisaasti – lisätietoa löydät kattavalta testaussivultamme!
Tilaa uutiskirjeemme, ja kuulet meistä ensimmäisten joukossa.
Saat meiltä tietoa suoraan sähköpostiisi.