Puhtaalla ilmalla pirteyttä päivään

Uutisarkisto

2022

”Toimistolla oli selkeästi havaittavissa väsymystä huonon ilman takia, mutta Uniqin tulon jälkeen väsymys katosi ja ilmanlaatu parani selkeästi. Laitteen toiminnasta vaikuttuneena ostimme sen myös testattavaksi kotiin alkavaa siitepölykautta ajatellen. Ilmanpuhdistin on hiljainen, helposti liikuteltavissa ja kauniisti muotoiltu laite.”

Varsinais-Suomen alueella yli 10 vuotta toiminut Golden Shine Oy:ssä on monipuolinen siivousalan yritys, jonka toimistotiloissa työskennellään päivittäin. Toimitilojen ilmastointi ei tuntunut vaihtavan ilmaa lainkaan. Iltapäivällä toimistohenkilökunta oli väsynyt.

Yritys halusi puuttua asiaan ja antaa työntekijöilleen mahdollisuuden tehdä töitä hyvässä työympäristössä missä jaksaa. ”Ilmanpuhdistimen tultua toimistoon on havaittavissa selkeä ero ilmanlaadussa. Laite oikeasti puhdistaa ilmaa eikä enää tule iltapäivän väsähdystä ja jaksaa paremmin olla töissä”, kertoo tyytyväinen Golden Shine Oy:n liiketoiminnanjohtaja Mats Källström.

Myös ilmanpuhdistimen koko, paino ja liikuteltavuus on tehnyt vaikutuksen käyttäjiin.

”Uniq-ilmanpuhdistinta on helppo liikuttaa kevyen painon vuoksi ja sijoittaminen onnistuu helposti melkein mihin tahansa värivaihtoehtojen, kauniin muotoilun ja pienen kokonsa vuoksi,” iloitsee Mats. Hän kehuu Uniqia oivallisena ja hyvin muotoiltuna tuotteena, joka on kaunista katseltavaa miellyttäen erityisesti design lähtöistä henkilöä.

Suuren vaikutuksen asiakkaaseen on tehnyt loppuunviety asiakaskokemus, lähetyspaketin huoliteltu ja viimeiseen asti mietitty ulkoasu. Paketin avatessa ja laitetta paketista ottaessa huomaa jopa paketin pohjalla vielä viestin mikä nostaa hymyn huulille antaen fiiliksen hyvästä kaupasta”, Mats muistelee.

Kun ilmanpuhdistin oli vakuuttanut käyttäjät toimistolla ilman puhdistamisessa ja laitteen ollessa päällä on havaittu piristävä vaikutus, niin nyt Mats päätti ostaa laitteen myös kotiin testattavaksi. Ilmanpuhdistin sijoitetaan hänen allergisen poikansa huoneeseen, jos tästä olisi apua siitepölykauden aikana.

Lue myös nämä

UniqAir -ilmanpuhdistimet - artikkelit

Hiilijalanjälkemme laskeminen antoi mielenkiintoista ajateltavaa

Lue lisää
UniqAir -ilmanpuhdistimet - artikkelit

Hyvä ilmanpuhdistin testikäyttöön! Näin otat UniqAir Pron kokeiluun 2 viikoksi yritykseesi

Lue lisää

Kotiin, toimistolle tai suurempiin tiloihin

Uniq-ilmanpuhdistin - musta lasi - UniqAir

Uniq 2-ilmanpuhdistin

899 €alk. 32,31 €/kksis. alv 24 %
Katso tuote