UniqAir avasi kolme kertaa suuremmat tuotantotilat

UniqAir avasi kolme kertaa suuremmat tuotantotilat - Artikkelit - UniqAir

Uutisarkisto

2022

”Sisäilmaongelma, jonka UniqAir-ilmanpuhdistin ratkaisee, on tässä maassa laaja. Me olemme omaa tuotantoa edustavien UniqAir-ilmanpuhdistinten vuokrauspalvelulla pystyneet tuomaan ensiapua yrityksille ja julkishallinnon edustajille niin paljon, että suuren ja yhä kasvavan kysynnän tyydyttämiseksi meidän piti laajentaa”, kertoo UniqAirin toimitusjohtaja Panu Riikonen.

UniqAir muutti uusiin tuotantotiloihin heinäkuun lopussa, ja elokuun viimeinen päivä UniqAirin koko henkilöstö juhli avajaisia asiakkaiden, kansanedustajien ja muiden kutsuvieraiden kanssa.

Uutta avaraa, huolella suunniteltua, tarkoituksenmukaista ja puhtaalta ilmalta tuoksuvaa tuotantotilaa kiersi aamulla ihailemassa Etelä-Saimaan toimittaja ja iltapäivällä kutsuvieraat.

Kutsuvieraiden joukossa oli myös vuodesta 2011 Lappeenrannan kaupunginjohtajana viihtynyt Kimmo Jarva.

”On hieno asia, että meillä Lappeenrannassa on kasvuyritys, joka tuottaa ratkaisun akuutteihin ongelmiin. Itsekin käytämme ja olemme hyväksi havainneet UniqAirit”, Kimmo Jarva sanoo.

Tuotantopäällikkö Juha Peuhkuri ja Juhan tiimi voi hymyillä tyytyväisenä. Kolme kertaa entistä suuremmissa tuotantotiloissa työntekijöiden hyvinvointi on otettu kaikessa huomioon.

”Parasta työssäni on itsenäisyys. Pystyn kokoamaan itsenäisesti UniqAirin – alusta loppuun. On helpottanut hommia, kun nyt on enemmän tilaa”, kertoo puhtaan ilman tekijä Jouni Ahola.

Jounin takana seisoo suuri UniqAir-ilmanpuhdistinten lauma valmiina lähtöön asiakkaille ympäri Suomen.

 

Lue myös nämä

UniqAir -ilmanpuhdistimet - artikkelit

Hiilijalanjälkemme laskeminen antoi mielenkiintoista ajateltavaa

Lue lisää
UniqAir -ilmanpuhdistimet - artikkelit

Hyvä ilmanpuhdistin testikäyttöön! Näin otat UniqAir Pron kokeiluun 2 viikoksi yritykseesi

Lue lisää

Kotiin, toimistolle tai suurempiin tiloihin

Uniq-ilmanpuhdistin - musta lasi - UniqAir

Uniq 2-ilmanpuhdistin

899 €alk. 32,31 €/kksis. alv 24 %
Katso tuote
UniqAir PRO

UniqAir PRO

Katso tuote